lauantai 16. elokuuta 2014

Häät, antiikkiaarteita rompetorilta, arkitouhuja ja metsäretkiä

Aivan huippuihanissa häissä saatiin kyllä semmoiset herkut että ei hetkessä unohdu.

 Mies löysi antiikkiaarteita paikalliselta rompetorilta. 1917 vuoden lamput pääsee kaksi vuotta tuoreempaan kouluun valaisemaan.

 Pojan itse tekemää mustikkajäätelöä! Nam!
 Ruusu on ihan uskomattoman hyvin lähtenyt kukkimaan. Ilahduttaa kovasti
 Pikkuapureiden kanssa maalataan puinen koulupöytä koulun aloituksen kunniaksi.

 Metsäretkellä löydettiin sammakko, sisilisko, hirven papanoita, nuolukivi ja paljon kasveja tunnistettiin.
Telkän pönttö puussa!



Kiire on opetella pyörällä ajoa! Sujuu jo ilman apupyöriä. Kypäräkin unohtui päästä kun oli niin kovasti intoa päästä kokeilemaan uudestaan.

lauantai 2. elokuuta 2014

Luokkakokous

Lähes 30 oppilasta, opettajat ja keittäjä kiertelivät pihaa ja entisiä luokkatiloja. Sivusta kuultiin paikalla tehtyjä kepposia ja vanhoja ulkovessamuistoja. Koulun keittäjä kertoi uunin nurkassa sopan jakomuistoja. Koolla oli vuonna -55 syntyneet ja alemmat vuosiluokat, jotka olivat koulussa yhtä aikaa. Hauskaa näytti ja kuulosti olevan heillä kuin meilläkin. On itselle mukava ja merkittävä tietää koulun historiaa. Löytyneistä tapetinpaloista oppilaat muistelivat mikä tapetti oli silloin seinällä kun he koulua kävivät.
 Koulun opettajat Teuvo ja Sirkka
 Muistoja tulvi mieleen!
 Keittäjänä toiminut Vienokin pääsi kokoukseen
 Luokkakuvassa vuosikymmenten jälkeen!



 Oppilaita saapui satojen kilometrien päästä ja aivan naapurista.

Karvaiset pitkämatkalaiset 

perjantai 1. elokuuta 2014

Pihojen raivaustalkoot ja sisäremonttia eteen päin

Huomenna kotiimme saapuu 28 koulua aikanaan käynyttä oppilasta luokkakokoukseen. He mm. pelaavat kouluaikaisia pihapelejä tutussa kouluympäristössä.  Saimme tänään ihan hurjasti talkooapua. Kiitos kaikille pihatöihin osallistuneille.


 Kiitos sinnikkäiden ja vahvojen apureiden, talon portaatkin saatiin paikoilleen.

 Vanha alkuperäisovi paikallaan ja listat uusittuna.
 Työpaikan kunniaksi ostettu kukkakimppu, joka ei kuihdu.
Vanhat hirsiparrut hilattiin istuimiksi. 


 Lähdettiin listoituksen tieltä lasten kanssa vielä iltauinnille.


Kissojen iltavilli