sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Pakkasfiilistelyt jatkuu


 Neiti viisvee halusi itse kattaa ruoan. Kaatoi maidot lasiin ja asetti mandariinit lautasille. No toki oli muutakin syötävää, mutt tässä hänen näkemys kattauksesta.
 Alennusmyynneistä tarttui muutamat tyynynpäälliset mukaan.
 Poni revittelee pakkaslumessa

 Punaset posket sai nopeasti pellolla mäenlaskussa. Neiti nuorimmainen kyllä omi pulkan pitkälti itselleen. Muut auttaa.



 Seuraavana pellolle tuli heppa ratsastajineen. Hevonen sai sillä ehdolla mennä pellolla ja poikien tekemässä mäessä, että ei tee tarpeitaan sinne.


 Turpa huurussa !

torstai 25. joulukuuta 2014

Kirpakka jouluaamu

Koko porukalla lähdettiin uhmaamaan pakkasta heti aamusta. Pojat halusi hiihtää. Tyttöjen kanssa huollettiin hevosia. Tytöt teki myös muutamia lumienkeleitä. Lopuksi testattiin potkurin luistoa.


 Pojat rakensi hyppyrin pellolle. Hyvän mäen hiihtoharjoitteluun saivat aikaan.


 Punatulkut pihlajamarja-aterialla.


 Tallin ikkunan taideteos.
 Kissat on kaataneet kuusen kolme kertaa seinään sitomisesta huolimatta. Kuusi muuttaa ulos huomenna!


 Nuorimmainen muutti lastenhuoneeseen. Tosin hän hipsi kyllä aamuneljän aikaan äipän viereen. Kohti parempia yöunia.

 Tyttöjen enkelileikit joulun kunniaksi.


Eilisillalta pöydälle unohtunut härpäke.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Lumista joulunodotusta

Joulunodotus on ihan huippuaikaa. Lasten ilo tarttuu väkisillä. Lahjat on paketoitu.  Pojat on parhaillaan kuusta etsimässä. Joululaulut soi. Tytöt piirtää vieä lisää tontttuja. Nuorimmainen piirtää viivoja ja kertoo niiden olevan heinää. Heinänkorsi kerrallaan kantaa iltaisin ponille ruokaa talliin ja istuu sitten selässä karsinassa, kun poni heinää syö. 

Miuku (jatkuvan maukumisen vuoksi nimen saanut) kissa on päättänyt muuttaa koriin. 

 Viime viikonloppuna piti jälleen turvautua kaivuriin, kun seinän rakenteet olivat antaneet periksi. Vaijeriviritykset pitäisi kyllä nyt olla jo viimeisien päälle.
 Heppatyttö hevosia moikkaamassa. Uskomaton seurata niin ison kuin pienen luottamusta pikkutyttöön.
Lisää kuvateksti


 Vietettiin iltaa ystävien kanssa. Ovi aukesi ja sisään pölähti tiernapojat. Kiva yllätys oli kaikille.


 Lunta on odotettu kauan. Lapset viihtyy ulkona niin kauan kun vaatteet kastuu. Puvut kuivumaan ja taas pihalle.



 Joulupukki toi etukäteen ihanat Perfect Homen tuikut. Kiitos lähettäjälle <3








Kattilakoukuissa bling blingiä roikkuu ainakin joulunajan. 
 
Englantilaiset lasiluistimet olisi tavoitteena pitää ehjänä ensi jouluun asti.
Tämä pikkuinen iloinen enkeli tuo väkisin hymyn huulille. Enkeli on neiti viisveen käsialaa.
Toivoin joululahjaksi isoa lyhtyä ja ystävät toi. Kiitos tästäkin.

 Operaatio joulukuusikin saatiin pystyyn. Vähän syötävää yläoksilla. Vähän äitin lemppariväriä, vähän kimallusta ja lasten tekemiä koristeita. Jokainen ripusteli minkä itselleen koki tärkeäksi. <3