torstai 24. joulukuuta 2015

Joulun alla

Työkiireiden ja Lämmin koti perheelle projektin vuoksi en ole juuri ehtinyt päivitellä tätä blogia. Joulun kunniaksi kuitenkin muutama kuvanen!
                        Pinoilin vanhoja esineitä ja vanhan joustinpatjan joulun ajaksi tuvan nurkkaan.            
 Viiru näyttää mallia, miten vietetään rentoa joulua!
 Ponin koulutusta ahkion eteen. Lumi vain puuttuu!
Edesllisestä kodista mukana kulkeutunut tilan maitotonkka saa toimia tänä vuonna kuusenjalkana. Ei ainakaan vesi lopu kesken!

Joulupukkia odotellessa! Hyvää joulua kaikille!

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Eläinpäivityksiä




Tänään saimme kaksi kissasiskosta Miukulle kaveriksi. Kuvassa kissaneideistä rauhallisempi Veera. 

Hevoset pääsi vihdoin pihattoon. Entisestä sääsuojasta tehtiin heinäsuoja ja laidunta suurennettiin talliin asti. Nyt pääsevät milloin tahtovat talliin. Pahin ötökkäaika ja illalla itikka-aika näkyy molempien mielestä olevan mukavampi olla karsinassa. Budin ilme oli ihmeellinen, kun kysyi lupaa tosiaan tulla pihalle ihan itse milloin tahtoo. Piti moneen kertaan testata. Lopuksi oikein juoksun kanssa molemmat talliin ja takaisin metsään. Kannatti ahertaa pari päivää aitauksen kimpussa koko porukan voimin jälleen. 




 Budi seuraa tarkkana pihattotallin ovella, mitä sisällä touhutaan. Tytär löysi puruista pikkuisen pääharjan ja heti testiin.
 Nepa auttoi tallin siistimisessä. Poni nuoli melassipöntön kannen ja dyykkasi roskispussit. Kuoputti lopuksi purua apuna nurkkiin.


                                   Yksi pojista rentoutuu samalla kun Budi syö.




                 Uusi naruriimu testissä. Ponista itsestään paljon parempi kuin perusriimu.
Kanarintamalla tiput vaihtaa kovasti väriä untuvan karistessa ja muuttuessa sulaksi. Niistä kuvia myöhemmin, täyttyi muistikortti kamerasta.

 Nuorimmaisella tuli niin kiire metsämansikoita poimimaan, että kengät jäi puolitiehen.

Nam!

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Puuvene keinuksi

Löysin ihanan idean Pinterestistä vanhasta veneestä. Siitä oli tehty sohva isoon tilaan sisälle. Jalostin vähän ideaa ja hinasimme veneen puuhun lapsille keinuksi. Veneessä viihtyy kaikenikäiset ja mahtuu kaikki kerralla kyytiin. Näppärimmät kiipeää köysiä pitkin ylös.


Odotettu hellepäivä meni pihalla lähes kokonaan. Oli innokasta kanalan purkajaa, ruohonleikkaajaa, keinun rakentajaa ja lopuksi kävimme ratsastamassa ja rannalla uimassa. Hepo ei halunnut järveen tällä kertaa.




 Lapset ensin. Elvis vahtii, että tiput syö ensin. Muilla ei ole mitään asiaa ruokailuun ennen pikkuisia.
Juhannusruusut kukkivat vasta nyt heinäkuun puolella.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Valkopinkkiä juhannusta ja tiputunnelmia

Joka paikka on ihan vihreänä. Kukinta on kaikilla perennoilla pari viikkoa myöhässä. Valkoista kukkaa löytyi juhannuksena jo paljon.





 Valkoinen Elvis, meidän pihan vahti <3






 Nuorimmaista myöten kaikki kävi juhannusuinnilla.

 Hevoset pääsi metsälaitumelle juhannusaattona. Kanaemo oli pyöräyttänyt tallin lattian alle 13 tipua. Pikkuiset ovat niin terhakoita menijöitä, että laskuissa on vaikea pysyä mukana.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Yrityshaaveita, retroilua ja kumiveneen testausta

Kesän alku on ollut viileä ja hillinnyt uimareissuja. Kumiveneellä sen sijaan on kiva mennä kylmälläkin säällä. 

Hyvin pysyy pinnalla!

 

 Löysin kirppiskseltä ihanat 70-luvun retrosohvat. Maalaisromanttinen sisustus saa ainakin olkkarista väistyä vähäksi aikaa. Hurahdin retroon ihan täysin. Tänään sain vielä 70-luvun pulpetin ja rullilla kulkevan tuolin.


Yksi suurimmista unelmista monta vuotta, on ollut perustaa tähän vanhaan kouluun yritystoimintaa, joka pohjautuu lapsiin, nuoriin ja eläimiin. Tänä kesänä päätin kokeilumielessä aloitella. Pidin jo pari heppaleiriä. Paljon mukavia muistoja mahtui leireihin. En anna keskeneräisen pihan/kodin häiritä, vaan pikkuhiljaa kehittelen haluamiani asioita yrityksen piiriin. 

 Budi valppaana irtojuoksutuksessa.
 Kokkailimme leiriläisten kanssa hampurilaisia. Nam!
 Nam! Nepan seppele katoaa vauhdilla parempiin suihin.

 Kaksivuotias jättikotch Elvis saapui leirin aikana. Kanarouvat tykkää hänestä kovasti.

 Kukkia poimimassa ponin kanssa.
Rakennuskilpailu karkeilla. 

lauantai 23. toukokuuta 2015

Pihan muokkausta ja kesäkukkia

Kyseisestä kiviröykkiöstä toivottavasti muotoutuu pohja tulevalle suihkulähteelle.
Ennen pyöräkuormaajan vierailua kivikasan peitti pitkä norjanangervopusikko.
 
Lipputangon takaa poistettiin neljä huonokuntoista terijoensalavaa. Uusi nurmikko on kylvetty. Kohta mahtuu hyvin pelaamaan jalkapalloa nurmikentällä.


Eteisen ikkunasta on kiva katsoa siistiytynyttä pihaa.


 Tyttöjen kanssa kävin "aamupalalla" metsän puolella. Löydettiin vuohenputkea, ketunleipiä ja vauvanokkosia.

Olipa metsään karannut parvi kevätesikkojakin.

 Läheiseltä puutarhalta hankitut surfinia-amppelit on erittäin runsaskukkaisia.

 Raikas persikanvärinen pelargonia toivottaa tervetullleeksi oven suussa.

 Kevätkaihonkukka parhaimmillaan kukassa.


 Tähtisilmä






 Kiikku testissä. Laitoimme hiukan vahvempaa narua edellisen tilalle.
Lumihiutale pitkästä aikaa muun värisenä kuin valkoisena.

Vesisateesta huolimatta saimme trampoliinin pystyyn. Pikkusiskot pääsi koepomppijoiksi!