perjantai 26. heinäkuuta 2013

Singerin jalka pöydäksi, vatun keräystä ja perusarkea


Tuvan kaatumisongelmat estetty.. remppajälkiä siivotessa ja vattumetsässä on mennyt muutama päivä. Parikymmentä litraa poimittu lasten kanssa. Pienimmät tosin keskittyi ötököiden keräilyyn, mutta kohta on talven vadelmat pakkasessa. Paljon niitä  riittikin tänä vuonna metsissä.
Pikkupojat kävi saksilla nokkosten kimppuun ja toi pellillisen kukintoa. Tuhtia tavaraa. Teelusikka riittää esim. sämpylätaikinaan. 

Ensimmäinen ryömimisyritys eteen päin!

Yksi pojista keräsi mustikoita, kun muut keräsi vattuja. Mustikanpuhdistuskilpailu!

Vanhimman lapsen kanssa tehtiin pöytä vintiltä löytyneestä singerin jalasta. Pöytätasoa jäi sopivasti yli keittiörempasta. Ikean tammitasoa



Kynttilä pysyy pystyssä pellavansiemenillä.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Tuvan kanssa takapakkia




Tässäpä huomattu päivänä muutamana, että hirsiseinä elää vähän liian vauhdikkaasti metsää kohti. Eli aukon kohdalla oleva hirsiseinä on tehnyt ässämutkan ja lähtenyt kallistumaan ulkoseinään päin. Myös ulkoseinä on antanut myöten. Pullistuma siinäkin. No tänään on viritelty vaijeria ja följäriä (vai mikähän se hieno nimi olikaan). Ihan suhteellisen paksusta hirrestä. Ei pääse ainakaan enää liikkumaan. Katossa kun on painoa tiilikaton ja 30 senttiä paksun hiekkaisen palomuurin (välikatossa) vuoksi.
Rumasti irvistää paikalleen nostettu pystypalkki. Ennen kiristystä huomaa, kuinka paljon seinä on pullahtanut.

Rälläkällä rautatankoa lyhemmäksi.

Sisällä olevan hirsiseinän tukeminen pystypalkeilla ja väliaikaisilla puristimilla.
Tuvan puolelta. Kuvassa näkyy rako, josta huomattiin seinän karkaaminen. Aiemmin seinä oli kiinni muurissa. Nyt muurin ja pystypalkin välissä on noin 5 cm:n rako. Omat haasteensa tukemiselle tuo iso muuri, kun pitäisi saada vaierit kiinni.

Seuraavakin päivä meni tukitoimien parissa, mutta nyt ei ole enää mökissä sortumavaaraa. Huh!




Näinkin kaunista koukkua tarvittiin tukitöissä

Lapset asetteli maalaamaansa laatat pöydäksi vaatehyllyjen päälle.

Tämä päivä meni lasten vaatteita lajitellessa. Ikean expeditit pinoon ja vaatteet myös Onpahan yksi sateinen päivä pulkassa. .







sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Pikainen juhlalomareissu

Ajeltiin Karjalaan kummitytön rippiäisiin ja synttärijuhlille. Herkkuja tuli syötyä loppu kesän edestä.  Kävin ihailemassa  kaverin suloisia Tanskasta tulleita ponin palleroita. Yksi lapsista jatkoi lomaa, muiden kanssa ajeltiin kotiin. Kummipoika tarttui matkalla mukaan myös. Mummolassa sain kerättyä lisää yrttejä kuivumaan talven teehetkiin. Kohta on koivunlehdet juotu. Onneksi vielä ehtii kerätä.

Ruusun terälehdet, ratamot, siankärsämö ja horsmankukinnot odottaa  jatkokäsittelyä.

Ensimmäinen perhoskuva.

Kaverin silkkikanat, niin upeita tipuineen!!

Siis tämä ori oli jotain uskomatonta. Pari päivää olleet ja hyvin kotiutuneet.

Ruokakärri tulossa..


Äiti oli maalaillut tämän viime käynnin jälkeen, 

Vastaan tuli satoja motskareita, ehkä tuhat?? Kaikki Harrikoita poikien mukaan

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Ompelukoneen ensiompeluita ja mustikkametsään!

Itsevärjätyistä kangaspaloista testasin ompelutaitoja 15 vuoden tauon jälkeen. Tein tytölle mekon. Ihanaa, taas yksi harrastusmahdollisuus, jos ei siis tosiaankaan ole muuta tekemistä :). Lapset jonossa. Yhdelle jalkapalloshortsit, toiselle hikipanta, ranneke ym.. Mukavasti menee päivä.





maanantai 8. heinäkuuta 2013

Orinnoroa ja pihapiknikkiä




Pojan suunnittelemalla ja toteuttamalla orrella kelpaa istuskella.



Yksi tipuista tuli piknikille pihassa. Lapsien hoitamisen ansiosta eivät pelkää. Ne nauttii vapaana olosta ja ötököiden metsästyksestä. 



 Oli niin hienoa kävellä luonnossa muutama kilometri ilman kenkiä, niin suossa, kallioilla kuin metsässäkin. Juuri sopivassa säässä itikatkin pysyi poissa. Makkarat saatiin paistettua.


Minä itse pidän makkaratikkua! Irti oli hankala saada..


Nuorimmaisella jalka vippasi kovasti kun tahtoi itse kävellä.






Kotona odotti aidan ali tulleet karkulaiset pihalla. 

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Ikkunoita olohuoneessa paikalleen ja tulevan ulko-oven katon tiilien vaihtoa.




Tänään poltettiin toinen juhannuskokko. Kaikki mahdollinen palava roina pihasta. Oli rakennuspuuta poikineen. Olohuoneeseen saatiin kolme vuotta paikaltaan ollut ikkuna takaisin pestynä. Ihanaa. Kaikki alkuperäiset puhalletut lasit oli siinä vielä ehjänä. Lisäksi ulko-oven katos sai uudet tiilet. Yöksi pölähti ystävät etelästä rikastuttamaan arkitohinoita.

Eläinrintamalla tiput sai tänään olla kolmatta päivää vapaalla. Ovat kasvaneet hurjasti. Karitsatkin juoksee irti aina kun joku ehtii ulkona olemaan ja katsomaan etteivät liian kauas lähde. Kovin olivat rapsuttelua vailla. Ja kauran perässähän tullaan mihin vain.







Itse kuivatettuihin yrtteihin olen jäänyt pahasti koukkuun. Tässä hautumassa ratamoa, mustaherukkaa ja koivunlehteä.

Puuvene saatiin vihdoin järveen. Lasten ensimmäisellä onkiretkellä kolmevuotias tyttö nappasi särjen. Oli aarre, josta oli  vaikea luopua..

Matka rannalle alkaa. 

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Ukkosmyrskyllä leipomispäivää ja raparperin pilkkomista.

Kylläpä tupa pimeni kun alkoi ukkonen. Tuvan puolelle ei vielä tule sähköt. Piti siis turvautua pitkäjohtoiseen jouluvaloon. Lapset ei välitä vaikka ukkonen paukkaa ja salamoi. Pilkkovat raparperiä ihan mielissään. Paljon edistyi leipomukset ja ruoanlaittokokeilut. Eiliseltä unohtui kamera kotiin, mutta tulipahan soudettua vanhalla kunnon puuveneellä monta kilometriä kun pojat (ja äiti) opetteli virvelöintiä..



Kukkia äidille

Tyttö valmistaa uunijuustoa. Poika teki smoothieta. Ja itse laitoin yrttisämpylöitä ja  kookoskanabataattivuokaa.  Mukava päivä sisätöissä vaihteeksi.