sunnuntai 25. elokuuta 2013

Metsäreissuja ja mehustusta, sisustelua eteen päin..

Päivät on taas pyörähtänyt marjaisissa merkeissä. Mustikka- ja puolukkapaikkoja on etsitty lähes joka ilta. Sain myös valmiiksi kerättyjä marjoja ja omenoita. Mehupullo poikineen on päässyt kellariin. Alkusyksy on minusta vuoden parasta aikaa sienineen ja marjoineen.. Ei itikoita ym. Ja hirvikärpäset ei niin vaarallisia et tarvii edes huomata..
Osa lapsista keräsi puolukkaa, pienimmät rummutti puukapuloilla kiviä metsässä, jotku lauleskeli ja nuorimmainen söi suoraan varvuista mustikoita! Ihania reissuja.. muistella sitten pakkasilla.
Aurinkoisessa paikassa paras!!

Aroniamustikkamehua pullotettuna. Syysflunssia odotellessa.

Kultapallot kummitytöltä, kiitos!

Verhot Ikeasta. Ihanaa, kyllä ne verhot kaikumiseen vaikutti tuvassa. Ei säry korvat enää niin herkästi.. Valkoista pellavaa ja pitsiä tällä kertaa. 

Kyllä ne kiipeää, joka paikkaan mihin vain pääsee..

Uusi tuttavuus, mustatorvisieni.. 
Ikean reissulta mukaan tarttui kuitenkin verhoja tupaan ja lamppuja.
 Kummityttö ilahdutti käynnillään, rämmittiin metsässä. Nopeasti pikkutylleröstä tullut aikuinen..
Ai niin, saimme lisää eläinasukkeja, kun kaverin puput tuli meille talvisäilöön.. Tallissa ei hörise, mutta määkiminen ja kotkotus kuuluu kauas.. Puput ovat iloisen tuntuisia. Väsäsimme kanaverkosta hienon kopin niille!


maanantai 19. elokuuta 2013

Eteinen etenee, vanhoista lankuista pukkipöytää, syksyn satoa

Kylläpä voimaannutti niputtaa saksankirveli, basilika, persilja ja erilaiset mintut kuivumaan. Muutama porkkanakin nykäistiin, alkaa olla jo hyvän kokoisia. Metsästä saatiin keltaista väriä kantarellien muodossa.
Aloitin kauan haaveilemani pukkipöydän teon. Ikean jalkoihin aioin ensin laittaa vanhan oven ja sitten maalata. Päädyin kuitenkin tähän vanhaan lankkuun, jota tänään vasta mallailen. Pitäisi keksiä millä lähtisi valkoiset maalin roiskeet pois.. Ja pitäs hakea vintistä vielä yksi lankku. Näissä on tunnelmaa. Olleet lattiassa silloin kouluaikaan, oikein paksulla ruskealla perinneöljymaalilla maalattuna. 






Viikonloppu lomaleirillä, eteisen rungon aloittelua

Talvi tosiaan painaa päälle. Eteisestä puuttuu vielä seinä ja lattia. Olin lasten kans lomailemassa viikonlopun lomaleirillä.  Sillä aikaa kotona oli eteinen tyhjentynyt ja runkotyöt aloitettu. Ehkä se eteinen sittenkin saadaan täksi talveksi. Ikkunalasit on myös tilattu vanhojen rikkinäisten tilalle.. Laitetaan ihan tavallista lasia. Vaikka oman jännityksensä ympäristöön tuo nämä alkuperäiset puhalletut-
Lomapaikan päärakennuksen kuistin ihanat puhalletut lasit!





Ensimmäistä kertaa frisbeegolfia! Mukavaa!




Pihapiirin ihana aittarakennus


Pari kuskia eksy pöpelikköön..
T-paitakokeilu. Kaikki lapsilta jääneet kangasvärit lätkitty paitaan ja taitettu.. Lopuksi sablunalla kehykset..
Nuorimmaisen varpaat pääsi tyynyliinaan.
Eteisen rungon alkua.
Kissaäiti kipaisee kätevästi lankkua pitkin olkkarista ulkona


keskiviikko 14. elokuuta 2013

Talon tukemista kaivurin voimin, kalastusreissua, ryömimään opettelua,koulun aloitusta...

Pitkä väli kun viimeksi ehtinyt kirjoitella. Paljon on ehtinyt tapahtua. Talon kallistus jatkui, tukemistöitä jatkettiin järeän kaivurin voimin... Seinää saatiin  siirrettyä pikkuhiljaa vaijereilla vetämällä 3 senttiä takaisin lähes paikalleen. Peruskallio,mihin tuet kiinnitettiin, tuskin antaa periksi.

Nuorimmainen ryömii, ainakin jos on tarpeeksi mieluisaa tavoiteltavaa edessä päin..

Eilen käytiin soutelemassa. Kaksi poikaa sai haukia ja pikku ahvenen. Itse keskityin souteluun ja pilvien tähyilemiseen. Rentouttava reissu sen jälkeen, kun oli lapettu veneellinen vettä pikkuäyskäreillä.. Koulutkin ehtivät alkaa. Toivottavasti into säilyy ensimmäistä päivää kauemmin,  Kolme reipasta pikkumiestä lähtee aamuisin kouluun.
Kaivuri saapuu..

Seinän kimppuun.Kauha tukemaan seinää paikalleen.

Keittiöstä katsottuna kauha seinässä


Ryömiminen aloitettu

Minä osaan!

Täältä tullaan!


Siitä se alkaa!





Poikien kanssa kalareissu alkoi sateenkaaren ihastelulla. Pojat oli kyllä sitä mieltä, että kamera olisi saanut jäädä kotiin!


Matkan pieniä ihmeellisyyksiä!

Koiran mielestä vaaleanpunaiset tassut ja kuono ovat kauniit. Olipa keksinyt aukaista väriliitupurkin..

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kissan pennut päivänvaloon

Manta teki kissanpennut piiloon. Eilen illalla saatiin villoista esille kaksi, ja yöllä äippä kävi vielä viimeisen pois. 






lauantai 3. elokuuta 2013

Tallin siivousta ja pihaelämää

Hevostallia raivatessa meni kolme päivää. Ylimääräiset ulkovarastot tuppaa täyttymään tavaralla. No nyt on karsinoissa purutkin  valmmiin. Rakensin tipuille (tai eihän ne enää kovin tipuja ole) oman pikkukanalan heppatallin nurkkaan.

Vielä muutamat vatut löytyi tien toiselta puolen. Loput saa karista meidän puolesta maahan. Ei ehdi kaikkea!

Gladiolus kukkii



Kukko viihtyy olkapäällä. Liikkuu vaan kovin, niin hankala amatöörin kuvata!