perjantai 13. syyskuuta 2013

Muurarin metsästystä, syysflunssa ja ruskalehtiä







Syksy on tosiaan tullut. Syysflunssat pyörii mökissä jo toista viikkoa. Uunin muurareita metsästelty, kukahan sen unelmien uunin joutaa nyt tekemään. Alkaa olla sen verran vilpoista, ettei yksi lämpöpumppu jaksa puhaltaa tuplaisoa aluetta Muuraus alkanee parin kuukauden sisään.  Laitan tähän kuvan kaverin uunista joka on meidän tulevan uunimme mallina.
 Kissanpennut vetää yöt semmoista rallia, että mielellään odotellaan kuun vaihdetta ja luovutusikää.
Koiran kanssa lähimetsän lenkki ei tuntunut kovin kotoisalta, kun oli lyöty matalaksi isot alueet.
Ikkunalasit tuli, päästiin aloittamaan ikkunoiden maalaus ja kittaus. Pelastamaan mitä pelastettavissa oli vanhoissa ikkunapokissa.
Tällainen uuni suunnitteilla..
Ulommaiset ikkunapokat maalattiin  ja uudet lasit kitillä kiinni..




9 viikkoa täynnä. Vielä kun kolme viikkoa tätä villikkoa jaksaa. Kyllä kissanpennuilla on verissä lankakerien sotkeminen..Virkkuukoukkukin löytyi, pääsee isoäidin neliöitä jatkamaan jämälangoista.


Lapset pujotteli haavanlehtiä rautalankaan

Kipeänä tarvittu rohtoa jos toista. Nokkoset ceet ja tyrnikapselit sekasin ja purkkiin. 





Jotain hyötyä lähimetsän mylläyksestä oli. Löydettiin paljon käpyjä ja sammalta, joista tehtiin koristeita kuistille..



maanantai 2. syyskuuta 2013

Sisustusta, syksyistä terassia ja kissanpentujen kasvua

Syksy on tullut kylmistä öistä ja jatkuvasta sateesta päätellen. Porukka viihtyy sisällä pelaillen ja kuka mitäkin touhuten. Itse siirtelen huonekaluja isompien siivousten yhteydessä. Ostin jo ensimmäiset Callunat. Tuunailin terassia syksykuntoon  sillä aikaa kun pienimmät leikki rapakossa. Lampaat etsii viimeisiä vihreitä. Koira osaa jo todella nätisti noutaa lampaat aitaan tai karsinaan. Kissanpennut kasvaa vauhdilla. Kovin ovat yöllä vilkkaita. Manta kurnuttaa ja opettaa niille koko ajan.
Ystävältä saatu 1800-luvun aarre.

Kynttiöiden taustaks tällä kertaa. Siskon taulu etsii paikkaa.

Kalareissulta metsässä oikaistessa löytyi maan alle puoliksi hautautunut kattila. Pakko oli pelastaa syksyn kukille.

Kohta pimeitä iltoja valaisee lyhdyt.

Riihimäen lasipullot kirpparilöytöjä

Salamavalo sähisyttää! Tämä suloisuus jää itselle. Kulkee rohkeasti äidin perässä joka paikkaan!

Sadepäivänä ehtii laittaa mekot naulakkoon. Ikean vaatetelineet. Toinen on turkoosi sadevaatteille.