maanantai 30. kesäkuuta 2014

Lännenratsastusta ja eteisen lattiaa eteen päin

Kävin siskon heppasella taas ratsastamassa. Testasin länkkärisatulaa ensimmäistä kertaa!


Olipa tässä hyvä istua.
Haaveena joskus omalle pollellekkin tällainen satula
Isin apurina lattian teossa.  Prinsessalinnat syntyy myös lattialankkujen jämäpaloista. Lattialankkuja tulee tänään lisää, eli saadaan lähiaikoina lattia loppuun. Ja kulku oikeasta eteisestä siirtyy taas lähemmäs. 


Näistä ei ota selvää, kumpi tykkää toisesta enemmän. Aivan käsittämättömän hyvin osaa ponivarsa varoa pientä, kävelee perässä ja välillä vaihdetaan, tyttö seuraa ponia. Aivan ensimmäisenä on päästävä ponia halaamaan. Tyllerö pyyhkäisi itikan poskestaan ponin vatsaan. 

Myllynkivet odottaa vielä tulevaa vesiaihetta.

Nuori lauma kalliokiipeilyllä

Poni ja lapset taiteilee hirsillä. 

Ratsastusharjoituksia niin tytölle kuin ponillekin!

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Pihapäivä

Koko kesän olen odottanut että joku ehtisi ruohonleikkurin korjaamaan ja pääsis nurmikoita leikkaamaan. Tänään on jyrännyt kovaääninen leikkuri erittäin sitkeän leikkaajan ansiosta useita tunteja. Kaikki touhuttiin pihalla välillä jalkapalloa pelaten, välillä kukkia istutellen ja uutta kukkapenkkiä suunnitellen ja tehden. Tosin penkkiin tarvittiin apuvoimia ja traktoria. Huippu päivä! Näitä lisää!
Sinnikäs ruohonleikkaaja!



 Näitä kahta saa tosiaan vahtia!  Poni ei edes huomaa tulevansa aidan toiselle puolelle heinää syömään, on niin pikkuinen.. Kaveri syö narun toisella puolella.. Nuorin lapsista talsii perässä sinne minne ponikin.
Kumpi seuraa kumpaa?

Pojilla oli hauskaa kun leikkasivat heinäviidakkoon polkuja leikkurilla.

Liljat kukkii kohta!

Keittiön ikkunan läpi kuvattu penkin tekele

Kaksi jaloruusua tarttui mukaan uutta kukkapenkkiä varten. Pyrkimys olisi pitää penkki valkoisena/vaaleanpunaisena.
Nämä pikkuiset kasvaa silmissä. Tämä poika jää meille emon seuraksi..

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannuksen alla arkea,kissanpentulöytö tallin vintiltä


Juhannusmieltä haettiin maastoilemalla aatonaattona lähimetsäteitä. Pari päivää alkuviikosta oltiin perheleirillä lasten kanssa. Saimme painaa kangasta, nikkaroida veneitä, istuttaa omat leirikukat ja käydä onkimassa.
Hyvää juhannusta!

Torilla kukkien loppuunmyynnistä löytyi 8 verenpisaraa  kympillä.
Kukkatyttö ihailee omaa kukkaansa. 

Leirillä jokainen sai istuttaa oman kukan.


 Lapset painoi omat kassit omille tavaroilleen. Apuna käytettiin värityskuvia.
Juhannusaaton reissulla riitti virtaa

Kissanpennut löytyi autotallin vintistä. Ylimääräinen halailija karkasi katsomaan kissaäitin touhuja. 








Sainpas taas riimun hukattua! Ja ei kun etsimään. Uusi turkoosi onneksi löytyy helpommin. 

 Toppavaatteet sai olla päällä, kun käytiin makkaranpaistossa lähijoen varressa.


Vikellysvyöllä talllustelemaan lähdössä!

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Karjalaan pikareissu

Kävin lasten kanssa lomailemassa kotiseudulla viikonloppureissulla. Kävin testaamassa ihanaa Haflingeria siskon kanssa. Kotimatkalla nuorimman kitistessä pitkää automatkaa pidettiin jätski- ja jaloittelutauko Varistaipaleen kanavalla. Osa porukkaa jäi jatkamaan lomaa.








Pulahdus matkalla lähijärvellä. 
   
Kuusi ihmetytti kuivine oksineen!

                                           Varovasti yli Varistaipaleen kanavalla.


 

Sisko pyörittää Aatua!
Kotiin oli ihana tulla kun kaksi hörisijää odotti kahden sateenkaaren alla <3. 

perjantai 13. kesäkuuta 2014

"Elkää itikat pistäkö meitä"...

Otsikon mukaan lauleli neiti neljä vee meidän aamulenkin ajan.  Kolme poitsua ajeli pyörillä, tytöt istui rattaissa ja äippä työnsi rattaat eväsreppu selässä ja kamera kainalossa muutaman kilometrin päähän rannalle. Huh, ohi on. Itikat oli uskollisia seuralaisia ja tihkusadettakin oli osan matkaa. Kotiin tuomisia tuli kauniita kiviä ja kauniita kukkia (joiden takia sai pysähtyä yhtenään).
Evästauolla.
Itikoille kyytiä


 Veden pinta oli noussut ainakin 20 cm viime käynnistä.
Yhtään pinkkiä kukkaa ei olis tienvarteen jäänyt, jos tämä tyttö olisi asian saanut päättää. 


Pilvet alkaa rakoilla
                                                        Pyörät parkissa!



Illalla etelästä kotiutuneen koululaisen vikellysvyöratsastusta. Tukevista rautakahvoista kiinni ja menoksi!


Valamonruusuko lie tämä yksinkertainen pieni kukka

 Nurmikkoa voisi leikata?
 Munivakin kana malttoi jyviä tulla syömään. Yleensä syönnin ajaksi toinen iso kana menee hautomaan munia.

 Kanat etsii kauranjyviä
 Kyseinen pusikko löytyi lähimetsästä. Mikähän lie tämäkin?
Heponen trimmaa nurmikkoa (tosin valikoivasti).

 Kanat ei tykänny näistä kavereista. Tulivat häiritsemään syömistä!

Pumppuruiskulla kastellaan kilvan kukkia

 Nam! Omenaa!
Ruttojuuret suurimmillaan

Kaunokaiset odottaa kukkapenkkiin pääsyä!